otsikko

Syvärentoutushoito

runokivi


Kiinnostuin jäsenkorjaajana syvärentoutushoidosta, koska työssäni olen kohdannut paljon kipua ja etsinyt menetelmiä kivun lievittämiseen. Syvärentoutushoidolla rauhoitetaan parasympaattista hermostoa, jolloin mielihyvähormonin tuotanto lisääntyy. Tämä aktivoi endorfiini-välittäjäaineen eritystä. Endorfiinin tuotantoa lisäämällä vähennetään kehon kivun tuntemusta.

Hoidossa ollaan tavallisilla sisävaatteilla, ja hoito kestää noin 50 minuuttia. Kuitenkin hoitoon on syytä varata enemmän aikaa, sillä hoidon jälkeen on hyvä maata hoitopöydällä jonkun aikaa syvän rentoutumisen takia. Autolla ajoa ei suositella heti hoidon jälkeen. Hoito kohdistuu päähän, hartioihin, niskaan, käsivarsiin ja jalkoihin. Hoito-otteita ovat monenlaiset painallukset, pyöritykset, venytykset ja rapsutukset. Syvärentoutushoito ei ole energiahoitoa.

Syvärentoutushoitoa suositellaan otettavaksi kolme hoitokertaa noin kuuden viikon sisällä. Kolmella hoitokerralla yleensä saadaan vaikutus kroonisiin vaivoihin, niillä asiakkailla, joilla jo ensimmäisen hoito helpotti vaivoja. Ensimmäiseen hoitokertaan liittyy haastattelu, millä varmistetaan, ettei hoidolle ole esteitä.

Asiakkaiden kommentteja hoidon jälkeen:

-Oli mukava hoito.
-Rentouttava olo!
-Mahtava kokemus! Hoitoon olisi voinut vaikka nukahtaa. Hyvä olo hoidon jälkeen.
-Suosittelen kokeilemaan hoitoa. Hoidon jälkeisinä öinä olen nukkunut täydellisesti.